METSÄSTYSKOIRAT
Seurassa on ollut vuosien saatossa monenkirjavaa metsästyskoiraa. Hirvenmetsästyksessä on
vuosien saatossa käytetty lähes kaikkia hirvenmetsästykseen käytettäviä koirarotuja.
Jäniksenmetsästyksessä on ajavina koirina ollut myöskin lähestulkoon koko skaala aina dreeveristä
ja beaglesta suomenajokoiraan.
Aikoinaan metsästyskoirat jalostettiin oman kylän koirista. Pentueen vanhemmat oli kaikille tuttuja
metsästysominaisuuksiltaan, joten siitä saatettiin
turvallisin mielin lähteä kasvattamaan itselle metsästys-
kaveria. Nyttemmin on näitä metsästyskavereita
lähdetty hakemaan jo vähän pidempien matkojen
takaa…
LINTUKOIRAT
Nykyiset lintukannat ovat mahdollistaneet jo laadukkaan lintujahdin niin seisovien kuin haukkuvien
lintukoirien kanssa. Tulevaisuudessa saattaa punainen pystykorva ollakin varsin tuttu näky Vesijaon
metsissä.
Vääpeli hankittiin alun perin hirvikoiraksi. Linjat
olisivatkin tämän mahdollistaneet, Vääpelin
isä on nimittäin
kunnostautunut hirvien haukunnassa käyttövalion arvoisesti.
Mutta Vääpeliä ei ole hirvi kiinnostanut, mutta
metsästysvaisto on kohdillaan. Lintutyöskentelyä
vielä opetellaan, mutta petojen perään Vääpeli
on osoittanut
innokkuutensa.
VÄÄPELI
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN39820/03&R=49
REKKU
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN42140/02&R=6
JÄNISKOIRAT
Jänispiiskoina Vesijakolaiset metsästäjät
käyttävät suomenajokoiraa ja beaglea. Ajokoirien suvut
ovat olleet
kaikkien tuntemia, onhan sitä omaa jäniskoiraa pidetty jos ei Suomen, niin ainakin Vesijaon parhaana ajurina.
Nyttemmin on ajavia linjoja etsitty muualtakin kuin oman
pitäjän sisältä. Hyvänä esimerkkinä
huolellisesta
linjojen valinnasta on Metkunmäen Sara, jonka Petri Tukia pitkällisen harkinnan ja etsinnän jälkeen sai
metsästyskaverikseen. Jo ensimmäisenä syksynä sara
on vakuuttanut meidät ajokyvyistään. Vielä kun
saadaan
kokemusta lisää, niin ajo käy entistä laadukkaammin ja pitempään!
METKUNMÄEN SARA
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN41411/06&R=51
LUOLAKOIRAT
”Uutena” koirametsästyslajina Vesijaolle on tullut
luolakoirametsästys. Metsästykseen on käytetty
Working-linjan Jack Russell terrierejä ja karkeakarvaista kettuterrieriä. Seura onkin ostanut
käyttöönsä karkeakarvaisen kettuterrierin, jolla
päästään kurittamaan pienpetoja tosissaan. Caritan
työskentelytyyli taitaa vaan olla sellainen että todelliseen tehopyyntiin ei pystytä…
TERITAIPALEEN CARITA
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN21166/05&R=169
HIRVIKOIRAT
Hirvikoirissa ollaan viimevuosina panostettu hyvähakuisten hirvikoiralinjojen etsimiseen. Hyvien hirvikantojen aikana
riitti metsästäjälle se, että koira nuohosi
saappaissa ja pöläytti lähistöltä hirvet
liikkeelle. Tällä hetkellä se ei riitä. Hirvikannat
eivät ole takavuosien tasolla joten lähihakuiset koirat
eivät niitä löydä tarpeeksi tehokkaasti. Joten
lähtökohtana on ollut uusien
linjojen etsiminen. Ja linjoissa on panostettu siihen, että koira
hakee hirven eikä mies. Lisäksi haukulla pysyminen olisi
pelkkää
plussaa…
Tällä hetkellä kasvaa hirvimiesten tarhoissa useita
lupaavia hirvikoiran alkua joita ei toivottavasti tarvitse potkia
jaloista pois metsällä ollessa…
SUPA
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN20730/06&R=42
RASMUS
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN18940/05&R=242
VELKAMÄEN VIIVI
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN27316/06&R=42
JAPE
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN16586/07&R=242